Toimi äläkä märehdi
Ihmisillä on taipumus odotella ratsuväkeä apuun tajuamatta, että he itse ovat se ratsuväki. Elämä junnaa paikoillaan odottamassa, että itse ilmestyisit paikalle.
Näin toteaa Gary John Bishop kirjassa Unfu*k yourself, Lopeta märehtiminen, aloita elämä (WSOY) Kepeän mutta osuvan pisteliäässä kirjassa Bishop purkaa kaikki tekosyyt ja alitajuiset epäilykset, joita syötämme itsellemme, kun selitämme, miksi elämä ei mene kuten toivomme. Bishop tuo esille myös sen, miten musertavaa voi olla toistuva lannistava sisäinen puhe.
Aivot ovat tarinankertoja
Käperrymme sohvaan murehtimaan ja märehtimään sen sijaan, että tekisimme asioita, jotka vievät meitä eteenpäin. Aivot ovat tarinankertoja ja syöttävät meille päivät pitkät juttuja ja tulkintoja tilanteista. Itse voi kuitenkin valita, mitä uskoo ja miten asioihin reagoi.
Huolet, epävarmuudet, pelot ja loukkaukset kasvavat helposti lamauttavaksi vuoreksi, jos antaa ajatusten laukata villinä. Ajatuksia on vaikea estää, mutta voi päättää, minkä painoarvon niille antaa.
Tunteet syntyvät ajatuksista. Siksi on tärkeää kiinnittää tietoisesti huomiota omiin ajatuksiinsa.
”Tästä ei tule mitään, kaikki menee aina pieleen.”
”Kato nyt miten hirveältä näytät. Ei ihme, ettei kukaan ole sinusta kiinnostunut.”
Tätä kun hokee itselleen, niin lopulta se toteuttaa itseään.
Havainnoi, älä dramatisoi
Kielteisen itsepuhelun vastakohta ei tarvitse olla imelät ylisanat, jos ne tuntuvat vierailta. Usein riittää, kun sanoo ”Minä riitän. Tämä on ihan hyvä. Asiat järjestyvät.”
Riittää kun asioita havainnoi realistisesti ja neutraalisti. Toteaa, miten asiat ovat sen sijaan, että dramatisoi tai ylitulkitsee niitä.
Jos työkaveri ei aamulla tervehtinyt, se ei välttämättä tarkoita, että hän vihaa sinua. Ehkä hän oli vaan ajatuksissaan.
Jos et saanut paikkaa jota hait, se ei tarkoita, että olet lopun elämää luuseri. Et vaan sillä hetkellä tullut valituksi ja edessä on paljon muuta kiinnostavaa.
Mihin tyydyt, sitä saat
Monelle voi olla oivallus se, että elämä on omien valintojen summa. Me teemme joka päivä lukemattomia päätöksiä ja valintoja, jotka vaikuttavat suuntaan, johon menemme. Iso osa arkipäivän valinnoista on alitajuisia.
Me kuljemme alitajuisten olettamusten ja uskomusten ohjaamina, emmekä edes huomaa niitä. Toimimme kuten olemme aina toimineet, koska se tuntuu mukavalta ja helpolta.
Saatamme törmätä näihin vasta isojen muutosten edessä. Työ loppuu, parisuhde hajoaa, läheinen kuolee. Ehkä vasta silloin pohdimme, miksi olemme eläneet niin kuin olemme eläneet. Miksi emme valinneet toisin?
Motivaatio ei tule odottamalla
Muutos vaatii toimintaa. Jos ei viitsi tehdä mitään, mitään ei tapahdu. Ratsuväki ei saavu paikalle pelastamaan. Eikä lottovoitto ei ole yhtään todennäköisempi vaihtoehto.
Toki eteen tulee tilanteita, joihin ei voi vaikuttaa. Mutta silloin voi vaikuttaa, miten asioihin suhtautuu ja miten niistä pääsee eteenpäin.
Talous-, parisuhde-, terveys- tai muut huolet eivät poistu märehtimällä. Kaikilla on huonoja päiviä. Ratkaiseva tekijä on, jääkö niihin jumiin vai alkaako ottaa askelia asioiden ratkaisemiseksi.
Tekeminen ja toiminta muuttavat ajattelua, tuovat motivaatiota, nostavat itsetuntoa. Motivaatio ei tule odottamalla vaan ryhtymällä toimeen.
Tartu toimeen, huvitti tai ei
Menestyneet ihmiset ovat yleensä niitä, jotka tekevät asioita, huvitti tai ei.
Mieli keksii aina tekosyitä tai pelkoja. Jos jää niitä kuuntelemaan, saa motivaatiota odotella aika pitkään.
Jos haluaa kirjoittaa kirjan, tehdään se lause ja liuska kerrallaan. Aika harvalle kokonainen kirja on laskeutunut suoraan sohvalla päähän inspiraatiota odotellessa. Sama pätee kaikkeen muuhunkin.
Kannattaa myös miettiä, mitä oikeasti haluaa ja mitä on valmis tekemään sen eteen. Jos haluaa paremman työn, enemmän palkkaa, hyvän parisuhteen tai vaikka terveemmät elämäntavat, jostain täytyy luopua. Täytyy tehdä asioita toisin.
Ennen kaikkea täytyy alkaa toimia. Tehdä tekoja, jotka vievät siihen suuntaan, mihin haluaa mennä. Muutoksen ajattelu ei riitä. Toiminta ratkaisee.
Ryhdy toimeen, lopeta märehtiminen.
Anu Kuistiala
Tässä blogissa käsittelen työelämään, uralla etenemiseen ja alitajuiseen vaikuttamiseen liittyviä asioita. Kirjoitan myös luopumisesta, muutoksesta ja mielen voimasta.
Tulen mielelläni puhumaan näistä teemoista. Katso tarkemmin www.kuistiala.com
Johtamista, työelämää ja uralla etenemistä käsittelevä kirjani Johtajanaiset (Alma Talent) ilmestyi viime syksynä. Tutustu tarkemmin www.kuistiala.com/johtajanaiset
Löydät minut myös Facebookista
Instagram: @kuistiala