Eristäytyminen käy päähän. Vaikka sietäisikin kohtuullisen hyvin yksinoloa, niin pakotettu eristäminen toisista ihmisistä ja normaalista kanssakäymisestä on yllättävän rankkaa.

Tutkijoiden mukaan sosiaalinen ulkopuolelle jääminen aktivoi aivoissamme samanlaisen reaktion kuin fyysinen kipu. 

Meidät on luotu selviytymään yhdessä. Karkottamista yhteisöstä on aina käytetty rangaistuksena. Yksinäinen kokee itsensä nopeasti merkityksettömäksi.

Liika tiiviys kiristää pinnaa

Toiset ovat taas pakotettuja liiankin tiiviiseen yhdessäoloon. Omaa rauhaa ei ole missään. Pinnan alla muhineet ristiriidat räjähtävät silmille ja edessä voi olla kivulias totuus.

Kaduilla mulkoilemme toisiamme ja väistämme kaukaa, ettei virus tartu. Kaupassa nostelemme tavaroita hanskat käsissä kassahihnalle ja nyökkäämme varovasti pleksin takana olevalle myyjälle. Maksaessa mietimme, miten likaiset kädet edellisellä asiakkaalla on ollut.

Katselemme haikeina sarjoja ja elokuvia, joissa istutaan iltaa yhdessä ystävien kanssa, halaillaan ja suudellaan. On vaikea tajuta, että ennen tavalliset asiat ovat nyt kiellettyjä. Tai ainakin suositellaan niiden välttämistä.

Väliaikainen - ja vapaaehtoinen - eristys on toki ihan eri asia kuin vuosikausien yksinäisyys, mutta on mielenkiintoista pohtia, mitä rajoitukset aiheuttavat meissä.

Epämääräinen paha olo on surua

Moni tuntee epämääräistä pahaa oloa, jossa on mukana surua. Tutkija David Kessler puhuu ”ennakoivasta surusta”. Kun tulevaisuus on epävarma, suremme kaikkea sitä mitä ehkä tulee. 

Mielemme täyttävät uhkakuvat siitä, mikä kaikki voi mennä pieleen. Turvallisuudentunteemme järkkyy. Koronaviruksen synnyttämä epävarmuus heijastuu kollektiivisena turvallisuudentunteen menetyksenä. Emme enää tiedä, missä olisimme turvassa.

Tällaisena aikana inhimillinen vuorovaikutus on tärkeämpää kuin koskaan. Moni kokee suurta ahdistusta, yksinäisyyttä ja kuolemanpelkoa. Kun päälle laitetaan vielä taloudelliset huolet, niin taakka voi olla kovin raskas kantaa. Pelon ilmapiiri nitistää toivon ja lamauttaa toimintakyvyn.

Luo tunne yhteydestä etänäkin

Siksi meidän pitää jaksaa välittää. Välittää toisistamme. Pitää yhteyttä, laittaa viestiä, soittaa, puhua somessa, zoomissa, teamsissa ja muissa verkkopalveluissa. Luoda tunne, että olemme olemassa ja yhteydessä, vaikka emme fyysisesti tapaa tai näe toisiamme.

Jokainen meistä kaipaa normaalioloissakin kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tunnetta. Tavallisesti saamme sen katseista ja eleistä, läheisyydestä ja kohtaamisista. Nyt tuijottelemme kylmää konetta tai kännykän kameraa.

Joudumme kehittämään uusia vuorovaikutuksen tapoja. Tuomaan lämpöä digitaalisiin kohtaamisiin muutenkin kuin emojeilla.

Verkkarit ja pyykkiteline

Ystävällisyys ja suvaitsevaisuus ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Sanat ovat tärkeitä. Nyt pitää uskaltaa käyttää sanoja ja miettiä, mitä ja miten toisillemme viestimme. 

Etätyö tuo omat haasteensa. On tärkempää kysyä mitä kuuluu tai voinko auttaa mikromanageeraamisen tai vahtimisen sijaan. Koko ajan ei tarvitse suorittaa. 

Ehkä lopulta voimme luopua täydellisyyden illuusiosta, kun katselemme toisiamme kotona verkkareissa tukka pystyssä pyykkiteline taustakuvana.

Anna tunteiden tulla

Epämääräisen ahdistuksen noustessa tärkeintä on tunnistaa ja tunnustaa itselleen mistä on kyse. Saa tuntea pahaa oloa. Kun tunteiden antaa nousta, ne menevät nopeammin ohi. 

Tunteet ovat kehollisia. Tukahduttaminen vain siirtää niitä ja lopulta tunteet purkautuvat jollain muulla tavalla. Surukin vaihtelee kieltämisestä vihaan ja lopulta hyväksyntään. 

Tarkemmin surua tutkineen Kesslerin ajatuksia voi lukea mm. verkkosivulta  www.grief.com tai tuoreesta artikkelista The Discomfort You’re Feeling is Grief 

Juuri nyt kaikki on hyvin

Taito olla läsnä tässä hetkessä on nyt paras tapa selviytyä. Kun pitää ajatuksensa nykyhetkessä, mieli pysyy helpommin aisoissa. Vaali ajatusta: tällä hetkellä kaikki on hyvin. Tee niitä asioita, joita voit hallita ja joihin voit vaikuttaa. Pese kädet, tee ruokaa, soita läheisille. Se riittää juuri nyt.

Me olemme eristyksissä, mutta kuitenkin yhdessä ja samassa veneessä. Sitä kautta voimme toivoa, että tämä laiva seilaa lopulta myrskyn läpi turvalliseen satamaan. Pysytään siis sovussa.

Anu Kuistiala

Tässä blogissa käsittelen työelämään, uralla etenemiseen ja alitajuiseen vaikuttamiseen liittyviä asioita. Kirjoitan myös luopumisesta, muutoksesta ja mielen voimasta.

Lue täältä edellisiä.

Tulen mielelläni puhumaan näistä teemoista. Katso tarkemmin www.kuistiala.com

Johtamista, työelämää ja uralla etenemistä käsittelevä kirjani Johtajanaiset (Alma Talent) ilmestyi viime syksynä. Tutustu tarkemmin www.kuistiala.com/johtajanaiset

Löydät minut myös Facebookista

www.kuistiala.com

anu@kuistiala.com

Twitter:@kuistiala

Instagram: @kuistiala