10 syytä miksi et saa mitä haluat

10 syytä miksi et saa mitä haluat

Kun ei saa mitä haluaa, on joskus parasta mitä voi tapahtua. Silloin on pakko miettiä, mitä itse asiassa haluaa ja mitkä asiat draivaavat eli ajavat eteenpäin. 

Törmäät myös itseesi, omiin odotuksiisi ja joudut pohtimaan omia motiivejasi. Tai ei tietenkään ole pakko, mutta eteenpäin haluavalle ja uutta oppivalle mielelle se tekee  hyvää. On hämmentävää, kun kuvittelee tietävänsä, miten asioiden tulee mennä ja sitten ne menevät ihan toisin. 

Joskus pettymys voi olla myös helpotus.

Kymmenen tavallisinta syytä miksi et saa mitä haluat:

  1. Motiivi on väärä. Haluat jotain vain siksi että se nostaisi statusta, et siksi että se on aito sydämen toive.
  2. Et ole oikea henkilö ao. paikkaan. Voi olla vaikea myöntää, että et vaan sovi toivomaasi tehtävään vaan toinen on pätevämpi ja sopivampi.
  3. Tähtäät liian korkealle liian nopeasti. Maltti on valttia, pienemmistä siirrytään isompiin tehtäviin. Tee mielummin nykyinen työsi hyvin. Jos koko ajan mietit tulevaa, et keskity nykyiseen tehtävääsi kuten pitäisi. 
  4. Olet laiska. Kannattaa tunnustaa, että ihminen haluaa usein päästä helpolla ja poimia rusinat pullasta. Menestys vaatii työtä.
  5. Et opi virheistä. Teet samat mokat kerta toisensa jälkeen tai toimit aina samalla tavalla ja odotat eri lopputulosta. Pienetkin muutokset toimintatavoissa voivat auttaa eteenpäin. 
  6. Et luota itseesi. Epäröit valintojen hetkellä tai pelkäät liikaa epäonnistumista. Et arvosta itseäsi tai näe omaa osaamistasi. Pienennät itseäsi turhaan muiden edessä. Ole ylpeä omasta osaamisestasi ja ainutlaatuisuudestasi. 
  7. Tavoitteesi ovat epämääräiset. ”Haluaisin jonkun kivan duunin.” Selkeät ja konkreettiset tavoitteet vievät eteenpäin. Suunnittele toimenpiteitä askel kerrallaan ja mieti mikä on olennaista tavoitteen saavuttamiseksi. Muista välitavoitteet etteivät usko ja voimat lopu kesken matkan.
  8. Sabotoit itse omaa ajatteluasi. Vatvot mennyttä ja tulevaa, pyörität päässä kielteisiä, hajottavia ajatuksia. Annat omien pelkojesi hallita mieltäsi. Johda itseäsi ja hallitse mielesi. Ajatukset ovat vain ajatuksia, eivätkä läheskään aina totta.
  9. Et kuuntele itseäsi ja tunnusta todellisia toiveitasi. Teet työtä, josta et pidä ja haet paikkoja joita et halua, koska et uskalla tunnustaa itsellesi että olet väärällä alalla. Vaihtaminen tuntuu vaikealta, koska olet uhrannut nykyiseen työhön paljon aikaa, vaivaa ja koulutusta.
  10. Annat liian helposti periksi. Joskus ovi aukeaa heti, joskus se vaatii useamman kerran puskemista. Joskus ajoitus on väärä tai pitää opiskella lisää. Ja joskus se on vaan väärä ovi.

Tässä blogissa käsittelen työelämään, uralla etenemiseen ja alitajuiseen vaikuttamiseen liittyviä asioita. Kirjoitan myös luopumisesta, muutoksesta ja mielen voimasta.

Lue tästä edellisiä:

Vaatimattomuus ei aina kaunista

Haluatko kitistä vai kukoistaa? Valinta on sinun

Anna armo ensin itsellesi

Paha paikka - miten teet vaikeita päätöksiä 

Kiltti tyttö ei pääse pomoksi


Liity blogilistalle, niin saat uuden suoraan sähköpostiisi. 

Anu Kuistiala

anu@kuistiala.com

Twitter:@kuistiala