Ystävyyden korkea veisu

Olen viime aikoina ollut todella etuoikeutettu ja saanut nauttia hienojen ystävien seurasta. Ystävyyssuhteet vain paranevat vanhetessaan, kun elämä karsii turhan korskeuden ja nöyrtymisen kautta jäljelle jää puhdas inhimillisyys. Hyväksymme itsemme ja toisemme epätäydellisinä. 

Henkilökohtaiset kohtaamiset, inhimillinen läsnäolo ja asioiden jakaminen kasvotusten ovat tulleet entistä tärkeimmiksi digitaalisen maailman rinnalle. Voin tukea ystävää peukuttamalla somessa, mutta mikään ei voita oikeaa fyysistä lämmintä halausta. Me tarvitsemme toisiamme.

Irtipäästämisen rauha

Sisällä oleva ahdistus tai epämääräinen epämukava tunne viestii, että lukkoja on vielä avaamatta ja asioita tunnustamatta tai hyväksymättä. Voisi todeta että koulutus ihmisyyteen jatkuu kuolemaan asti.

Elämää voi helpottaa päästämällä irti. Päästämällä irti onnistumisen pakosta, saamisen pakosta, omistamisen pakosta. Epäonnistumisen pelosta ja riittämättömyyden tunteesta.

Me luomme mielen vankilan itse itsellemme, kun kuvittelemme että meidän pitäisi olla jotain muuta kuin olemme. Että joku ulkopuolinen saavutus tai palkinto tuo rauhan. Ei tuo. Rauha tulee sisältä. 

Kuinka monet kerrat tyhjyys on vallitseva tunne, kun on saavuttanut unelmansa? Onnellisuus on kyky nauttia tästä hetkestä ilman odotusta tulevasta.

Ystävät tietävät jo salaisuutesi 

Tunteiden ja pelkojen ääneen sanominen vie eteenpäin. Ja tässä ystävät ovat parhaita. He ovat kyllä jo nähneet sinut ja salaisuutesi, vaikka et ole ehkä halunnut niitä kertoa. Me aistimme toisemme ällistyttävän tarkasti. Me viestimme keskenämme koko ajan ja luemme toisiamme alitajuisesti. Kaikki vuorovaikutus perustuu siihen. 

Usein itselleen tunnustaminen, itsen edessä nöyrtyminen, omien pimeiden pisteiden näkeminen ja niiden hyväksyminen on kaikkein vaikeinta. Ystävät ja läheiset sinut kyllä hyväksyvät, koska he rakastavat sinua. Itsensä rakastaminen on  se vaikein rasti.

Ikijää sulaa ja virtaus vahvistuu

Ystävyys on yhteyden tunnetta ja koettua molemminpuolista ymmärrystä. Se on ymmärrystä ilman vaihtokauppaa. Turvallista olemista, jolloin stressi ja ahdistus vähenevät. 

Ihmisiä, joita haluaa kohdata kasvotusten ja joista tulee hyvä mieli. Nauretaan yhdessä, iloitaan onnistumisista, jaetaan kipeitä kokemuksia ja saadaan tukea.

Tärkeintä on tulla nähdyksi, kokea rakkaudellinen katse, hyväksyntä juuri sellaisena kuin on. Uskaltaa avautua, näyttää haavoittuvuutensa ja saada kokea että minuun ihmisenä uskotaan. 

Kuten yksi ystävä syvällisen keskusteluillan jälkeen kuvasi: ”Kun tulee nähdyksi, sulattaa se ikijäätä sydämestä, käynnistää verisuonia sydämeen, vapauttaa väyliä virtaavuuteen.” Maaginen hetki.

Naisvoimaa ja sisaruutta

Itse olen saanut paljon voimaa ja tukea nimenomaan toisista naisista. Olen saanut kokea naisvoimaa ja sisaruutta. Tottakai myös miehet ovat upeita ystäviä ja oman rakastetun syli on paras paikka maailmassa.

Silti tyttöjen illoissa ja naisverkostoissa on parhaimmillaan erityinen yhteenkuuluvuuden tunne, joka kannattelee yli vaikeiden aikojen. Se ihana kälätyksen ja kikatuksen määrä, joka innostuneesta naisjoukosta lähtee! Kun naiset liittoutuvat, vuoret siirtyvät.

Saat mitä heijastat

Uskon että saamme takaisin mitä itse ulos heijastamme. Jos heijastamme aitoa välittämistä, rakkautta ja arvostusta, saamme sitä myös takaisin. Jos olemme kateellisia, petollisia ja ilkeitä, koemme sitä myös itse.

Tuntemani naiset ovat paitsi rakkaita ystäviä, niin myös vahvoja, ajattelevia, muutoksia aikaansaavia tyyppejä. 

Älyn ja sydämen valtiaita, oman elämänsä kuningattaria.

 

Anu Kuistiala

anu@kuistiala.com

Twitter:@kuistiala

 

 

Tässä blogissa käsittelen mm. työelämään, uralla etenemiseen ja alitajuiseen vaikuttamiseen liittyviä asioita. Kirjoitan myös luopumisesta, muutoksesta ja mielen voimasta.

Aiemmat blogit löydät täältä

Liity blogilistalle, niin saat uuden suoraan sähköpostiisi.