Vuorovaikutustaito - elämäsi tärkein taito

Vuorovaikutustaito - elämäsi tärkein taito

Vuorovaikutustaito on elämäsi tärkein taito. Ilman kykyä tulla toimeen toisten ihmisten kanssa elämästä tulee aika synkkää. Parhaillaan elämme ihmiskoetta, jossa erityksissä olo yhdistetään etäkontakteihin. Odotan mielenkiinnolla, minkälaisia tutkimuksia tästä ajasta myöhemmin kirjoitetaan. Itse huomaan hiipivän epäluuloisuuden valtaavan pään, kun tavanomaiset arjen kohtaamiset puuttuvat. Yksinäisyys ja hylätyksi tulemisen tunne voi olla monelle kohtalokas.

Ihmisten halu ja kyky toimia yhdessä ovat luontaisia. Me kaipaamme toistemme seuraan ja keksimme usein parhaat ratkaisut yhdessä muiden kanssa. Silti tämä on samalla meille haastavaa, myös ns. normaalielämässä. Me kaipaamme toisiamme ja samalla riitelemme ja ymmärrämme toisiamme väärin. Vedämme puoleemme ja työnnämme pois.

Syypää tähän on tarinoita ja tulkintoja rakastavat aivot, jotka tekevät vuorovaikutustilanteista liian nopeasti (vääriä) johtopäätöksiä ja vetävät mutkat suoriksi. Vaikka kohtaaminen alkaisi hyvin, niin alitajuiset uskomukset ja epäilyt tulevat pian mukaan huutelemaan kuin pienet pirut.

Ystävällisyys on trendikästä

Jos haluaa onnistua vuorovaikutuksessa, tarvitaan ennen kaikkea kykyä eläytyä toisen ihmisen mielentiloihin ja tunteisiin eli empatiaa.

Ystävällisyys on trendikästä. Työelämässä arvostetaan mukavia ja ystävällisiä ihmisiä. Mukavien ihmisten parissa viihdytään, mukavat ihmiset innostavat ja he jäävät mieleen.

Mörököllit voivat olla persoonallisia, mutta harva jaksaa heidän kanssaan jatkuvasti viettää aikaa tai tehdä töitä. Mörökölli kaipaa salaa, että hänet huomattaisiin. Jos ympäristössäsi on mörökölli, kokeile hymyillä hänelle ja katso mitä tapahtuu. Älä kuitenkaan yritä liikaa tai mörökölli säikähtää.

Sosiaalisten taitojen merkityksen ymmärtäminen on tulevaisuutemme kannalta elintärkeää. Tutkijoiden mukaan mukavuus on opeteltava taito ja yhteistyötaitoja tulisi opettaa päiväkodeissa ja kouluissa, jotta niiden tärkeys nousisi esiin.

Jos lapset ovat jatkuvasti laitteilla, yksin eivätkä riittävästi ryhmässä muiden kanssa, niin taidot eivät kehity. Aikuisena on vaikeampaa opetella sosiaalisia taitoja, jos ei koskaan ole oppinut tulemaan toimeen muiden kanssa. Myös sellaisten, joista ei heti pidä.

Me viestimme koko keholla

Vuorovaikutus ei ole vain sanoja. Me viestimme koko keholla. Kaikki meissä on viestintää: ilmeet, eleet, äänenpainot, katseet, kehon asento. Tärkeintä ei ole mitä sanoo vaan miten sanoo. Sanat ovat lopulta vain pieni osa vuorovaikutusta. Ratkaisevaa on alitajuinen viestintä.

Me olemme eteviä aistimaan toistemme tunnetiloja. Aistit millä tuulella ystäväsi, puolisosi tai pomosi on ilman kysymistä. Alitajunta kertoo totuuden paremmin kuin sanat.

Meidät on luotu aistimaan toisiamme, koska se on ollut eloonjäämisen ehto. Sanat ovat tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää on oppia lukemaan ihmistä koko keholla ja ymmärtää, miten itse viestii ja miten omaa sanatonta viestintää voi parantaa.

Ensivaikutelma syntyy sekunneissa

Ensivaikutelma syntyy muutamassa sekunnissa ja sillä on taipumus olla varsin pysyvä. Arvioimme alitajuisesti, tulemmeko toimeen kohtaamamme ihmisen kanssa vai onko parempi pysyä etäällä. Kyse on eloonjäämistaidosta. On pitänyt pystyä päättelemään nopeasti, onko toinen ystävä tai vihollinen.

Kun olemme muodostaneet käsityksen uudesta ihmisestä, pidämme tästä käsityksestä usein kiinni. Sillä ei ole väliä, oliko ensivaikutelma oikea vai väärä. Kun käsitys on syntynyt, aivot pyrkivät löytämään todisteita siitä, että ensivaikutelma on oikea. Jos pidit ihmisestä, näet hänessä hyviä asioita ja ummistat silmäsi kielteisiltä ja toisinpäin.

Jos haluat tehdä hyvän ensivaikutelman, panosta ystävällisyyteen ja lämpöön. Kättele jämäkästi, katso silmiin ja hymyile. Katsekontakti ja ystävällinen ilme ovat tärkeitä. Kuten todettu, mukavat ihmiset ovat valttia.

Luo luottamusta, herätä turvaa

Ihmisiä yhdistää tai erottaa heidän herättämänsä tunne. Kun toinen kokee sinun ymmärtävän häntä paremmin kuin kukaan muu, syntyy syviä ja kestäviä suhteita. Tämä pätee yhtä hyvin ystävyys-, pari-, työ- tai asiakassuhteisiin. Ihminen palaa sinne, missä hän kokee tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi.

Kaikessa viestinnässä vaikutelma ja tunnelma ratkaisevat. Me näemme, kuulemme, havainnoimme ja tulkitsemme kaiken omista lähtökohdista käsin. Mutta mitä enemmän panostaa toisten kuuntelemiseen, ymmärtämiseen ja hyviin viestintätaitoihin, sen parempia ovat ihmissuhteet. Yhteistä meille on halu tulla nähdyiksi, kuulluiksi ja hyväksytyiksi.

Anu Kuistiala

Tässä blogissa käsittelen työelämään, uralla etenemiseen ja alitajuiseen vaikuttamiseen liittyviä asioita. Kirjoitan myös luopumisesta, muutoksesta ja mielen voimasta.

Jos haluat tietää enemmän, tutustu uuteen kirjaani Tähtitaidot - 8 askelta menestykseen jossa käsittelen mielen taitoja.

Lue täältä edellisiä. Liity mukaan blogilistalle

Tulen mielelläni puhumaan näistä teemoista sekä teen henkilökohtaista valmennusta. Katso tarkemmin www.kuistiala.com

anu@kuistiala.com

Twitter:@kuistiala

Instagram: @kuistiala

Facebook: @kuistialacom