Viestimisen sietämätön vaikeus
Joskus tuntuu, että elämä olisi helpompaa ilman muita ihmisiä. Tai jos kaikki olisivat samanlaisia kuin itse. Ei olisi ristiriitoja, ei väärinymmäryksiä vaan silkkaa suloista hyminää ja sielujen sympatiaa.
Vai olisiko?
Me käytämme usein kohtuuttoman paljon aikaa pohtimalla toisten ihmisten käyttäytymistä. Vatvomme etu- ja jälkikäteen, mitä joku sanoi tai ei sanonut, teki tai jätti tekemättä ja mitä se tarkoitti tai ei tarkoittanut. Elämänsä voi helposti tehdä sietämättömäksi loputtomalla vatvomisella.
En tajua häntä. En ymmärrä, miksi hän käyttäytyy tuolla tavalla. Miksi hän sanoi noin? Mitä hän sillä tarkoitti? Miksi hän kohtelee minua näin?
Me arvioimme toisiamme jatkuvasti
Hieman armoa suo se, että olemme ammoisista ajoista alkaen joutuneet arvioimaan lähestyvää lajitoveria ja hänen aikomuksiaan. Tuleeko hän ystävällisissä vai vihamielisissä aikeissa? Onko hänellä enemmän voimaa tai valtaa kuin minulla? Pystyykö hän vahingoittamaan minua? Voimmeko liittoutua? Voinko kolkata hänet ja raahata luolaani?
Voimme olla nykyisin ulkoisesti toisenlaisia, mutta sisäisesti arvioimme edelleen alitajuisesti jatkuvasti toisiamme ja mietimme, mikä on oma asemamme kyseisessä tilanteessa.
Kuvittele, että istut seurueessa ravintolan pöydässä. Kaikki ovat asemoineet itsensä suhteessa toisiinsa ja juttu kulkee. Sitten pöytään tulee uusi ihminen. Hetki pörhistellään, haetaan asema ja suhde uuteen tulokkaaseen ennen kuin juttu voi jatkua. Kohta joku poistuu ja taas järjestäydytään uudestaan. Ilmapiiri muuttuu kuin teatterinäyttämöllä roolihenkilöiden vaihtuessa.
Luomme mielessämme vinoja tarinoita
Elämän suuri arvoitus on toinen ihminen ja hänen aivoituksensa. Nimenomaan aivoitukset. Katsomme ja luemme toisiamme omista lähtökohdistamme, emmekä voi täysin tietää, mitä toisen mielessä liikkuu ja miten hän tilanteet tulkitsee. Jokaisella meillä on päässämme ainutlaatuinen neurobiologinen tiekartta, jonka mukaan suunnistamme. Meillä on onneksi riittävän suuri määrä yhteisiä nimittäjiä, jotta kanssakäyminen ja yhteistyö ovat mahdollisia.
Mutta sitten ne tulkinnat. Väärinymmärrys alkaa, kun alamme tulkita toisiamme ja rakentaa tarinoita omassa mielessämme. Aivot haluavat auttaa meitä ja kuvittelevat, arvaavat ja täydentävät puuttuvaa tietoa. Ja menevät välillä reippaasti metsään.
Luomme kuvitelluilla tiedoilla mielessämme ehyen tarinan, joka tuntuu todelta ja uskomme siihen. Emme välttämättä tajua, että se on sepitelmä, jolla ei ehkä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Kun sitten alamme toimia tämän kuvitelman pohjalta, menemme vielä syvemmälle väärinymmärryksen suohon. Vastapuoli pillastuu kuvitelmistamme ja kehittää oman tarinan. Sadan vuoden sota voi alkaa.
Mitä viestit alitajuisesti?
Omaa viestintäänsä ja vuorovaikutustaitojaan voi parantaa tulemalla tietoiseksi omasta ajattelustaan ja käytöksestään. Mitä viestejä lähetät alitajuisesti ilmeilläsi ja eleilläsi? Miten suhtaudut toisiin ihmisiin? Miten katsot heitä - lämpimän empaattisesti vai kriittisen arvioivasti? Kuunteletko aidon kiinnostuneena vai vaan päästäksesi sanomaan oman mielipiteesi?
Kohtaamisen tunnelmaan vaikuttavat aina myös omat ajatuksesi. Jos ajattelet keskustelukumppanistasi, että tämä on ääliö, se näkyy mikroilmeistäsi ja eleistäsi, vaikka yrittäisit sitä peittää. Maireat sanat eivät vakuuta, jos katse on kylmä.
Me aistimme ristiriitaisuudet eleiden, ilmeiden ja sanojen välillä eikä sitä voi peittää. Jokaiselle lienee tuttu tilanne, jossa tulee tapaamisen aikana epämääräinen ja epämukava tunne, että kaikki ei ole kohdillaan. Silloin kaikki ei ole kohdillaan vaan viestintä on ristiriitaista. Ajatukset, sanat ja eleet eivät ole synkassa.
Toki valehtelija voi olla niin hurmaava tai totuus epämiellyttävä, että sivuutamme epäilyt ennen kuin ne nousevat tietoisuuteen.
Vaikeat vetäytyjät
Hankalimpia kumppaneita ovat vetäytyjät. Henkilöt, jotka välttelevät ristiriitoja eivätkä halua selvittää asioita tai kohdata tunteita. He eivät vastaa viesteihin, eivät suostu tapaamaan tai puhumaan, vetoavat kiireisiin ja toivovat, että kaikki ikävät asiat voitaisiin haudata ja unohtaa maton alle.
Totuus on kuitenkin se, että maton alle laitetut pikkupirut kasvavat pimeydessä helposti jättimäisiin mittoihin ja räjähtävät lopulta silmille haisevina rätteinä.
On parempi käsitellä vaikeat asiat, kun ne ovat vielä hallittavissa. Sanotaan, että ihminen kestää paremmin epämiellyttäviä ajatuksia kuin epämiellyttäviä tunteita. Siksi monelle vaikeiden asioiden ja hankalien tunteiden käsittely tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Ei haluta kertoa mikä oikeasti painaa, mikä sattuu ja tuntuu pahalta tai kertoa asioiden todellista tilaa. Mielummin vältellään, teeskennellään, kerrotaan puolitotuuksia ja vellotaan epämääräisessä pahassa olossa vuosia.
Vain kohtaamalla voi ymmärtää
Toisten ihmisten kohtaaminen voi olla joskus vaikeaa, mutta vain kohtaamalla ja puhumalla voi ymmärtää toisen ajattelua ja tunteita.
Jos haluat tietää, kysy. Jos haluat tulla ymmärretyksi, puhu. Jos haluat saada jotain, kerro. Ota vastuu elämästäsi ja sano mitä haluat. Näin ympärillä olevien ei tarvitse arvailla ja tulkita vaan he tietävät, mitä ajattelet ja haluat.
Vaikeneminen ei ole aina kultaa. Ihmisten välisissä suhteissa puhuminen on timanttia.
Anu Kuistiala
Tässä blogissa käsittelen työelämään, uralla etenemiseen ja alitajuiseen vaikuttamiseen liittyviä asioita. Kirjoitan myös luopumisesta, muutoksesta ja mielen voimasta.
Tulen mielelläni puhumaan näistä teemoista. Katso tarkemmin www.kuistiala.com
Työelämän haasteita ja johtamista käsittelevä kirjani Johtajanaiset (Alma Talent) ilmestyy lokakuussa.
Liity blogilistalle, niin saat uuden suoraan sähköpostiisi.
Löydät minut myös Facebookista
Instagram: @kuistiala