Ujon tytön tunnustukset

Ujon tytön tunnustukset

Olin lapsena todella ujo. Piilouduin mielummin äidin helmoihin tai komeroon kuin puhuin vieraille. Koulussa viittasin kyllä ahkerasti, mutta mutisin kun piti vastata. Kukaan ei oikein saanut selvää, mitä sanoin.

Luokan edessä puhuminen oli kammottavaa. Laulamisesta puhumattakaan. Toisten armoton pilkka satutti ja jätti jäljet pitkälle aikuisuuteen. Muutuin entistä hiljaisemmaksi ja vetäydyin kuoreeni - mitä ei kukaan minut nyt tunteva tahdo uskoa.

Pidin enemmän kirjoista ja lukemisesta kuin puhumisesta. Ehkä myös siksi minusta tuli kirjoittaja. Olen lapsesta asti kirjoittanut, ensin tarinoita, sittemmin juttuja lehtiin ja lopulta minusta tuli ammattitoimittaja. Nyt kirjoitan tietokirjoja.

Tässä välissä olin töissä MTV Uutisissa 20 vuotta. Jos joku olisi sanonut sille itkua tuhertavalle pikkutytölle, että aikuisena hän tienaa elantonsa puhumalla, niin vastauksena olisi ollut epäuskoista silmienpyörittelyä.

Oli pakko voittaa pelot

Aloitin urani toimittajana lehdessä, jossa puurrettiin hiljaa nurkassa omaa juttua, mutta MTV:n uutistoimituksessa oli pakko opetella puhumaan ja esiintymään julkisesti. Ja samalla sietämään jatkuvaa katseen ja kritiikin alla olemista. Se ei ollut helppoa, mutta koska pidin työstäni ja halusin onnistua, niin opettelin ja harjoittelin.

Välillä tuli harjoiteltua suorassa lähetyksessä satojen tuhansien katsojien edessä, kun uutistilanne tuli syliin. Ensimmäisen suoran lähetyksen tein tv-uutisiin ollessani seuraamassa uponneen sukellusvene Kurskin pelastusoperaatiota Murmanskissa. Silloin oli pakko astua kameran eteen katolle ja alkaa puhua.

Jännitin niin että vatsaa väänsi, mutta selvisin ja huomasin, että sehän oli hauskaa! Suoran uutislähetyksen tunnelma tempaisi mukaan. Sen jälkeen tein suoria lähetyksiä lukuisia kertoja  haastavissa tilanteissa kriisialueilla. Joka kerta kihelmöi niskakarvoissa onnistunko vai munaanko itseni julkisesti.

Välillä meni iloisesti pieleen ja hävetti, mutta samoin kuin monessa muussa asiassa, tärkeintä oli nousta ylös, yrittää uudestaan ja jatkaa matkaa. Tärkeää oli myös työyhteisön ja esimiesten kannustava tuki.

Ratkaisevinta oli oppia, ettei tarvitse olla täydellinen. Perfektionismi ja liiallinen itsekriittisyys tekee kaikesta turhan vaikeaa. Elämä on kuitenkin aina sotkuista ja epätäydellistä.

Torjunta kuin pieni kuolema

Esiintymisjännitys on yleistä ja tuttua myös kokeneille esiintyjille. Ei ole helppoa astua toisten eteen katsottavaksi ja arvioitavaksi. Vaikka katseet olisivat suopeita, se hermostuttaa.

Me haluamme olla hyväksyttyjä ja kuulua joukkoon. Yleisön edessä on kuin alastomana kaikkine pelkoineen ja haavoineen. Ei siis ihme, että jännittää.

Meidän suurin pelkomme on torjutuksi tulemisen pelko. Aikoinaan hylkääminen johti usein kuolemaan, jos jouduimme eroon omasta heimosta. Emme olisi selvinneet yksin. Sama pelko on edelleen meissä vahvasti läsnä, vaikka aika on toinen. Tunnemme olevamme epäkelpoja, kuolemaan tuomittuja, jos emme saa muiden hyväksyntää.

Esiintymisjännityksen voittamisen salaisuus on enemmän mielen taito kuin tekniikka. Kun arvostaa itseään ja tietää olevansa sisäisesti arvokas, on vahvoilla. Siksi hyvä itsetunto ja sen vahvistaminen on kaikkein tärkeintä.

Älä anna valtaa toiselle

Toisella ihmisellä ei ole valtaa päättää miten arvokas olet, ellet anna sitä valtaa hänelle. Hänellä on vain mielipide sinusta. Mielipiteet voi aina sivuuttaa.

Hakiessamme hyväksyntää muilta ulkoistamme oman arvomme. Kuljemme kysymässä toisilta olenko hyvä, kelpaanko, riitänkö? Näin annamme heille vallan päättää. Ehkä tänään olet jonkun mielestä ihana, mutta huomenna jo vastenmielinen. Kannattaa olla mielummin omasta mielestään ihana joka päivä.

Kun aloitin työt MTV Uutisissa, sain välillä ilkeää, henkilökohtaista palautetta. Se satutti. Kun myöhemmin esimiehenä tein päätöksiä, joista kaikki eivät pitäneet, sain lisää ilkeää, henkilökohtaista palautetta. Ei edelleenkään tuntunut kivalta.

Mutta tiesin aina, että teen työtäni, yritän parhaani eikä oma arvoni ole kiinni siitä, jos joku ei pidä minusta. En itsekään aina pidä kaikista. Silti voi yrittää ymmärtää erilaisia mielipiteitä.

Jännitys on kehon virittymistä

Jos yleisön eteen astuminen jännittää, kannattaa ajatella, että se kertoo vain asian tärkeydestä. Jännitys on kehon virittymistä toimintaan. Jännitys auttaa tekemään parhaansa. Jännitystä ei tarvitse pelätä tai hävetä, sen kanssa kannattaa ystävystyä ja sanoa itselleen: Mahtavaa, olen tästä innoissani!

Innostus ja jännitys tuntuvat kehossa samalta eivätkä aivot erota kummasta on kyse. Huijaa siis itseäsi sanomalla, että olet innoissasi ja nouse rohkeasti lavalle.

Jos en itse olisi uskaltanut aikoinani astua kameran ja yleisön eteen, moni hieno asia olisi jäänyt kokematta. Olisin edelleen surkeana komerossa.

Ujous ja herkkyys ovat voimavara

Ujous ja herkkyys ovat hienoja ominaisuuksia. Introvertit ovat taitavia aistimaan sanattomat viesti ja hyviä kuuntelijoita. He näkevät usein ihmiset ja tilanteet syvemmin kuin suuna päänä menevät ekstrovertit.

On myös hyvä muistaa, että sillä, joka ivaa ja pilkkaa, on usein paha olla itsensä kanssa. Se, joka haluaa vetää sinut alas, tuntee alemmuutta ja toivoo saavansa sinut samaan jamaan.

Älä mene sinne. Sano ”kiitos mielipiteestä” ja kulje pää pystyssä sinne minne haluat.

Anu Kuistiala

Tässä blogissa käsittelen työelämään, uralla etenemiseen ja alitajuiseen vaikuttamiseen liittyviä asioita. Kirjoitan myös luopumisesta, muutoksesta ja mielen voimasta.

Lue täältä edellisiä.

Tulen mielelläni puhumaan näistä teemoista sekä teen henkilökohtaista valmennusta. Katso tarkemmin www.kuistiala.com

Ensi vuoden alussa ilmestyy uusi kirjani työelämän ja mielen taidoista. Tutustu myös Johtajanaiset-kirjaan www.kuistiala.com/johtajanaiset

www.kuistiala.com

anu@kuistiala.com

Twitter:@kuistiala

Instagram: @kuistiala

Facebook: @kuistialacom