Kun mikään ei riitä - miksi itsensä inhoaminen on niin mukavaa

Kun mikään ei riitä - miksi itsensä inhoaminen on niin mukavaa

Kun mikään ei riitä - miksi itsensä inhoaminen on niin mukavaa

Olen ennenkin kirjoittanut armollisuudesta itseä kohtaan. Koska jatkuvasti törmään riittämättömyyden tunteeseen sekä ympärillä olevissa ihmisissä että työssäni, ajattelin kirjoittaa siitä uudelleen.

Tuntuu, että hukumme loppumattomaan kelpaamattomuuden suohon. Emme ole tarpeeksi sitä, tätä ja tuota.

Emme menesty tarpeeksi. Emme suorita tarpeeksi. Pomo on ääliö. Työpaikka on surkea. Rahat on aina loppu. Emme ole tarpeeksi kauniita tai komeita tai laihoja tai muodokkaita tai mitä nyt kuuluisi olla. Emme ole täydellisessä parisuhteessa. Perheemme ja sukumme on kamala ja sukujuhlat yhtä helvettiä.

Olemme ihan hemmetin epätäydellisiä ja meidän on vaikea kestää sitä.

Emme kestä itseämme

Ennen kaikkea meidän on vaikea kestää itseämme. Ei minulla (tietääkseni) ole ystäviä, jotka eivät kestä seuraani, koska olen epätäydellinen, inhmillinen nainen ja välillä kerrassaan rasittava ja pöhkö omien juttujeni kanssa. Ihan hyvin me juttuun tullaan. Samoin minä kestän läheisten ihmisten iänikuisia komplekseja, koska juuri ne tekevät heistä sen ihmisen, josta pidän.

Väittäisin, että varsinkin naiset kunnostautuvat loppumattomassa itsensä vähättelyssä. Mikään ei riitä, kun ei riitä itselleen. Missä mukamas on se täydellisen ihmisen malli, jonka mukaan meitä mitataan? Ei missään. Olemme itse kehittäneet sen omassa päässämme.

Pelko tukkii pään

Pelkomme, haavamme, tukahdutetut tunteet ja vinoutuneet ajatukset tukkivat mielemme ja vääristävät havaintomme. Jäämme jumiin omaan rajoittuneeseen ajatusmaailmaan tajuamatta, että ajatuksemme eivät ole totta vaan oman mielemme tuotos. Voimme kulkea koko elämämme silmät ja korvat kiinni harhakuvien vallassa.

Omassa päässä soivaa levyä olisi hyvä tarkistella aika ajoin. Mitä ja miten puhun itselleni? Soimaanko itseäni jatkuvasti? Soiko päässä tällainen levy:

Kato nyt, miten tyhmä sä oot. Hitto mä oon ruma ja lihava. Taas mä mokasin. Kaikki nauraa mulle. Tästä ei tule yhtään mitään. Aina mä epäonnistun. Mun elämä on yhtä helvettiä. Aina mua sorretaan. Kukaan ei tajua mua. Kaikilla muilla menee hyvin ja mä vaan raadan tätä samaa kurjuutta.

Ajatukset luovat asenteen

Jos haukkuu itseään aamusta iltaan, niin on taatusti ikävä olo kaiket päivät. Monelle tuntuu olevan vaikea myöntää, että omilla ajatuksilla on jotain merkitystä. Kyllä niillä on. Ajatuksista syntyy asenne, joka tuottaa toimintaa. Toiminta tuottaa seurauksia ja noista seurauksista syntyy elämä.

Joka hetki voi valita mitä ajattelee ja miten toimii. Emme ole ohjelmoituja robotteja vaan meillä on oma tahto ja vapaa valinta päättää, miten toimimme. Huijaamme itseämme alistumalla ”olosuhteisiin”. Elämä ei ole vankila, vaikka aika moni tuntuu niin välillä uskovan.

Ihminen on laiska ja tykkää toimia vanhalla tavalla. Aivot hiihtävät mielellään samoja latuja, koska se säästää energiaa. Ajattelun muutos vaatii aina tietoisen päätöksen ja tahtoa kulkea uudella ladulla. Hyvä uutinen on se, että aivot oppivat nopeasti uutta ja mukautuvat uusiin asioihin, kun niitä jaksaa opettaa. Ensin pitää vain sietää epämukavuutta ja hankalia tunteita jonkin aikaa.

Kestä hetki epämukavuutta

Muutoksen salaisuus on epämukavuuden sietäminen. Epämukavia tunteita, turhaumia ja epätoivon hetkiä pitäisi jaksaa sietää jonkin aikaa. Kaikki mitä vastustaa, tarrautuu lujemmin kiinni.

Kun antaa tunteiden nousta pintaan ja hyväksyy, että minusta tuntuu nyt tältä ja hetken miettii, mistä tämä oikein nousee, se lopulta auttaa ja helpottaa. Tunteet pitää tuntea. Tarkoitus ei ole toimia vaan tuntea. Tunteet ovat kehollisia. Siksi niitä ei pidä torjua vaan hyväksyä, että nyt tuntuu tältä, nyt sattuu, nyt tuntuu etten riitä. Ja sitten päästää irti. Hyväksyä itsensä ja epätäydellisyytensä. Loputon omassa surkeudessa vellominen ei vie eteenpäin vaan itsensä ja asioiden hyväksyminen.

Sielun pimeä yö

Kirpeä totuus on se, että hyvät asiat eivät aina tule helpolla. Usein suurin epätoivon ja turhautumisen hetki näyttää samalla suuntaa eteenpäin. Tarjoaa mahdollisuuden luopua tutusta ja turvallisesta ja tehdä asioita toisin.

Puhutaan sielun pimeästä yöstä. Ainoa tapa on kulkea sen läpi, vaikka se sattuu. Siitä alkaa eheytyminen, sisäinen rauhoittuminen ja itsensä hyväksyminen ja rakastaminen.  


Muutama hyväksi havaittu neuvo:

  • Hyväksy epätäydellisyys. Sinä riität ja kelpaat juuri sellaisena kuin olet. Inhimillisyys, virheet, epäonnistuminen, pelot ja muut tekevät sinusta aidon ja kiinnostavan ihmisen.
  • Puhu itsellesi nätisti. Kehu itseäsi, arvosta itseäsi. Ajattele kaikkea mitä osaat ja iloitse siitä. Rakasta itseäsi.
  • Hemmottele itseäsi. Suo itsellesi omaa aikaa, jolloin teet sitä mistä pidät tai älä tee välttämättä mitään. Kestä tekemättömyyttä ja hiljaisuutta.
  • Tutustu itseesi. Ymmärrä mistä pelot tai riittämättömyyden tunteet kumpuavat. Hyväksy ne ja kuuntele mitä asiaa näillä tunteilla on sinulle. Mieti miten voisit niistä vapautua.


Tässä blogissa käsittelen työelämään, uralla etenemiseen ja alitajuiseen vaikuttamiseen liittyviä asioita. Kirjoitan myös luopumisesta, muutoksesta ja mielen voimasta.

Lue täältä edellisiä.

Liity blogilistalle, niin saat uuden suoraan sähköpostiisi.

Katso henkilökohtaiset valmennukset www.kuistiala.com

Löydät minut myös Facebookista 

Anu Kuistiala

www.kuistiala.com

anu@kuistiala.com

Instagram: @kuistiala

Twitter:@kuistiala